Vuorentaan kutoset liikkuvat vieraillen

Hämeenlinnan koulujen yksi kantava teema on suljetusta avoimeen. Tätä voi toteuttaa monella eri tapaa ja eri aineissa. Vuorentaan kutosten liikuntatunnilla ajatus näkyy vierailuina koulun ulkopuolisissa liikuntakohteissa. Ja ope näyttää aina mallia! 

Vuorentaan 6. luokka on tutustunut erilaisiin liikuntamahdollisuuksiin koulun ulkopuolella. Luokka on päässyt liikuntatuntien puitteissa tutustumaan muun muassa salibandyyn, judoon ja jääkiekkoon. Tällä kertaa he ovat jo toista kertaa temmeltämässä Like Liikuntakeskuksessa Tiiriössä. Monipuolisella ja hieman erilaisella kuntosalilla on tekemistä moneen makuun ja menoon. Yksi ryhmä on kiinnostunut kokeilemaan penkkipunnerrusta, toinen porukka nyrkkeilee toisen kerroksen nurkassa ja kolmannet harrastavat boulderointia eli kiipeilevät seinällä.  

– Kivaa on! oppilaat huikkaavat vauhdissa toimittajan kysymykseen ja taas mennään uuteen paikkaan.  

– Viimeksi kun olimme Likessa, oppilaita ei meinannut saada pois täältä. Salin omistaja Aholan Jokke piti heille voimamiestreeniä ja se oli kova juttu, kertoo koulun rehtoriksi juuri valittu Kristiina Samppala koululaisten kokeillessa kuntosalilaitteita.  

Opettaja saa olla salilla tarkkana, ettei painoja laiteta tankoihin liikaa eikä turvallisuus muutenkaan vaarannu. Kristiina Samppala juoksee haastattelunkin lomassa herkästi auttamaan ja neuvomaan oppilaita oikean tekniikan löytämisessä. 

Samppala sanoo, että Vuorentaan koulussa on tämän ikäisille hieman liian pieni liikuntasali, jossa kunnon pelejä ei meinaa saada aikaiseksi. Se oli yksi syy, miksi hän haluaa viedä oppilaansa muualle liikkumaan. 

– Ja kyllä tämä avartaa oppilaiden maailmaa ja antaa ehkä rohkeutta mennä itsekseenkin liikkumaan, hän sanoo.  

Kallista lystiä? 

Moisen retkeilyn voisi kuvitella aiheuttavan koululle ylimääräisiä kustannuksia.  

– Matkat taitetaan pyörillä, kävellen tai joskus julkisilla. Kaupungin liikuntapaikat ovat koulujen käytössä ilmaiseksi. Tänne Likeen pääsemme kävellen ja oppilaat saavat tulla tänne ilmaiseksi tutustumaan opettajan johdolla koulupäivän aikana. Kyllä näitä ihan kustannustehokkaasti pystyy tekemään ja tämä on kuitenkin osa opetussuunnitelmaa, joten täytyy siihen jonkun verran rahaakin löytyä, Samppala kertoo.  

– Kun vaan pääsemme kouluympäristöstä pois, niin tuntuu, että motivaatio kasvaa heti. Tässä tulee aidosti koettua erilaisia liikuntataitoja, eikä tätä tehdä koulua vaan elämää varten. Meillä on tosi hyvä ja omanlaisensa tiimihenki. Hirveen hyvin nämä mun murut puhaltavat yhteen hiileen, ja varsinkin reissuilla tulevat hyvin toimeen keskenään, hän hymyilee.  

Likessa riittää tekemistä perinteisen saliharjoittelun lisäksi.

Samppala on itse tätä nykyä hyvinkin liikunnallinen. Hän harrastaa judoa ja voimanostoa, mutta aina niin ei ole ollut. 

– Olin itse liikkumaton lapsi. Pelkkä koululiikunta ei motivoi kaikkia, eivätkä kaikki tykkää kaikesta. Näin on mahdollisuus löytää se oma laji, Samppala sanoo.  

Hän myös tekee itse mukana ja innostaa oppilaita kokeilemaan vaikka käsivoimia ”viidakkoradalla”.  

– Minulla on aina ollut sellainen filosofia, että teen myös itse. Mennään sitten pulkkamäkeen tai työnnetään täällä salilla kelkkaa, niin kannustan ja näytän itse mallia, hän kertoo. 

Kristiina Samppala on mukana oppilaiden menossa näyttämässä mallia, oli sitten kyseessä pulkalla laskeminen tai salin kelkan veto.