Uusia koulutiloja valmistuu vauhdilla

Hämeenlinnassa on koulutoimenjohtaja Mika Mäkelän mukaan toteutettu hyvin yhteistä tahtotilaa siitä, että koulut ja päiväkodit olisivat turvallisia ja terveellisiä. Parhaillaan on meneillään neljän koulun ja yhden päiväkodin rakentaminen tai peruskorjaaminen kaupungin investointiohjelman pohjalta. Tällä hetkellä ovat rakenteilla Ruununmyllyn koulun uusin osa ja Katuman päiväkoti. Maaliskuussa Ruununmyllyllä edettiin harjakorkeuteen asti. Maaliskuun alussa lähti käyntiin myös peruskorjaus…