Myötätunnon voima saa ihmeitä aikaan

Kaisa Vuorinen innostaa työyhteisöjä positiiviseen pedagogiikkaan. Hän kävi puhumassa hämeenlinnalaisten opettajien yhteissuunnittelupäivässä. Myötätunto ja kehuminen ovat voimavaroja, joita ei pidä turhaan pantata.

Mistä positiivisen pedagogiikan ajatus on saanut alkunsa, Kaisa Vuorinen?

– Minulle on ollut aina tärkeää heikomman puolella oleminen, aito välittäminen ja myötätunto toisia kohtaan. Kun valmistuin opettajaksi 2000-luvun puolella, mukana oli tosi vahvasti ajatus, että mikään ei toimi ilman näitä asioita työssä oppilaiden kanssa. Eli lämmin vuorovaikutus ja jokaisen oppilaan yksilöllinen huomioiminen.

Vastavalmistunut opettaja pyrki luokassaan vahvistamaan oppilaiden sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja. Hän koki luokan myönteisen ilmapiirin tärkeäksi ja kannusti oppilaita kehumaan toisiaan muun muassa kehupiirissä.

– Minulle tärkeintä on olla inhimillinen ja läsnäoleva opettaja. Itselleni merkityksellisimpiä opettajia ovat olleet ne, jotka ovat välittäneet minusta. Sitä ei unohda ikinä.

Kaisa Vuorinen

Tulokset etenkin erityisopettajana toimiessa vahvistivat uskoa siihen, että tie on oikea. Yksi kehu tai kannustus ei kuitenkaan asioita muuta, vaan kyseessä on pitkä prosessi, joka vaatii etenkin alkuun työtä. Se kuitenkin palkitaan, Vuorinen lupaa.

– Kun pääsin unelma-ammattiini työskentelemään erityisopettajana lasten kanssa, joiden elämä on tavallista vaikeampaa, olin välillä aika neuvoton. Tein useamman vuoden töitä, että sain kehitettyä omaa pedagogiikkaani ja sain ryhmän toimimaan paremmin yhteen, hän kertoo.

Pitkäjänteisyys on ratkaiseva avain

Vuorinen keskittyi systemaattisesti muokkaamaan omaa toimintaansa opettajana, johon kuului muun muassa konkreettinen palautekulttuurin kehittäminen. Pienistä “taikahetkistä”, systemaattisesta taitojen opettamisesta ja hyvinvointia tukevien rakenteiden kehittämisestä, kuten vahvuuksien huomioimisesta koko koulun tasolla, muodostui lopulta tämän päivän positiivinen pedagogiikka, josta Vuorinen tekee väitöskirjaa Helsingin yliopiston erityispedagogiikan laitoksella Lotta Uusitalo-Malmivaaran ohjauksessa. Eniten tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa saatiin aikaan pieniä ja isoja muutoksia, ja heidän itsetuntonsa oppijana vahvistui.

– Se oli ratkaisevaa, että jaksoin itse paljon paremmin, kun ei tarvinnut koko ajan keskittyä korjaamista tarvitseviin asioihin. Koko luokkani opettaja-ohjaajatiimi ymmärsi idean, ja aikuiset katsoivat samaan suuntaan sekä jakoivat yhteiset tavoitteet oppilaiden kanssa työskentelyssä. Yhteistyö vanhempien kanssa ja oppilaiden välinen vuorovaikutus sekä oppimistulokset paranivat, Vuorinen sanoo.

Vuorisen ajatukset kuulostavat hyvältä, mutta miksi positiivisuus on niin vaikeaa käytännössä?

– Opettajat tekevät edelleen paljon töitä yksin ja yksin on vaikeaa olla positiivinen, eikä tarvitsekaan. Koko koulun toimintakulttuurin kehittäminen on keskiössä. Jokainen meistä tarvitsee kokemuksen välittämisestä ja erityisen tärkeää on, miten koulua johdetaan ja arvopohjaa rakennetaan.

– Näkisin, että monilla työpakoilla on mahdollisuus lähteä kehittämään esimerkiksi palautekulttuuria. Tosi pienillä asioilla on lopulta merkitystä, kuten tervehditäänkö aamulla ja saako jokainen opettaja palautetta ja kiitosta työstään. Kuten professori Jari Hakanen on todennut, meillä on työpaikoilla usein pihtaamisen kulttuuri. Sen sijaan voisimme vaikuttaa jokaisen työpäivän kulkuun myös myönteiseen keskittymällä, aidolla kohtaamisella sekä erilaisuuden arvostamisella. Eikä ne kehutkaan haittaisi silloin tällöin.

Entä ihminen, joka kokee, että en ole tuollainen luonteeltani, ei tämä tyyli sovi minulle?

– Osalle meistä toisten kannustaminen sekä hyvän esiin nostaminen ovat luontaisempi tapa toimia, mutta jokainen voi harjoitella näitä taitoja, pieniä juttuja ja tehdä ne omalla tyylillään, Vuorinen kannustaa.

Käytännön harjoitusten kautta tavaksi

Vuorinen vinkkaa pienestä harjoituksesta, jonka voi tehdä luokassa. Se kannustaa miettimään asioita positiivisesti hieman useammin.

– Pysäytä tekeminen luokassa hetkeksi ja pyydä oppilaita miettimään, mikä on mennyt hyvin, missä on onnistuttu. Mitä huomasit, että kaverit onnistuivat? Mitä hyvää olet huomannut ympärilläsi tapahtuvan? Harjoitelkaa nimeämään näitä asioita, kertomaan niistä ääneen kasvotusten. Nimenomaan oppilaat keskenään, eikä vain opettajalta oppilaille. Myös työyhteisöissä opettajien kesken kannattaa aloittaa yhä useammin palaveri niin, että tutkitaan, mikä on mennyt eteenpäin, mistä sen voi huomata ja ennen kaikkea iloita onnistumisista yhdessä.

Ja pieni varoitus loppuun: myönteisyys voi jäädä päälle. Se auttaa kestämään haasteitakin paremmin.

Kaisa Vuorinen