Ennakkoluulot kaatuivat rytisten

Kun Tuomelan koulun silloinen rehtori Arto Nykänen esitteli koulun remonttiluonnoksia opettajille ensimmäistä kertaa, oli Reetta Horila epäilijöiden joukossa. Sitten tapahtui käänne, joka muutti Horilan ajatukset täysin.  

Yksi tila, yhteiset 54 lasta, kahden opettajan ja avustajien tiimiopettajuus. Näin toimitaan Tuomelan uusissa oppimisympäristöissä, jotka on suunniteltu avariksi ja joustaviksi muuntuvaa ryhmätyöskentelyä varten. Luokanopettaja Reetta Horila ei edes tiedä kuka oppilaista kuuluu virallisesti millekin 3.-luokalle, eikä sillä ole merkitystä.  

Tuomelan kolmosilla on lupa tulla kouluun jo hyvissä ajoin ennen tuntien alkamista. Kun koulu alkaa kello 8.10, ovet avautuvat jo 7.45. Myös koulun jälkeen saa jäädä tiloihin siksi aikaa, kun opettaja on paikalla.  

– Meillä on aamulla täällä tosi hyvä tunnelma. Joustava aamu on rauhallinen hetki kohdata oppilaita ja jutella asioista. Ja vaikka se lisää työaikaa, se antaa enemmän kuin ottaa, Horila sanoo.  

Lukujärjestyksessä ovat jäljellä vain tietyt aineet ja tietenkin koulun alkamis- ja loppumisaika. Muuten opettajat suunnittelevat ohjelman päiväkohtaisesti edellisenä päivänä.  

Käytössä on päivän työt -lista, joka vahvistaa itseohjautuvuutta sekä vapauden ja vastuun ajatusta. Listan työt on tehtävä ja siitä pidetään tiukasti kiinni, sen tietävät kaikki.  

– Jos oppilas on tehnyt jo kaikki omat pakolliset päivän työnsä, hän voi tehdä oman mielenkiintonsa mukaan muita tehtäviä. Omatahtisuus on hyvä, koska jotkut haluavat vaikka maalata pidempään, toiset taas kirjoittaa. Kaikki tekevät jotain, ja me opettajat pystymme olemaan läsnä ja ohjaamaan tarpeen mukaan. Tässä jää enemmän aikaa yksittäiselle oppilaalle ja tiedän tarkalleen, missä kukakin menee. Oppilaat voivat tavoitella rohkeasti korkeaa osaamista, voi tehdä enemmän tai vähemmän, mutta vähimmäismäärä on aina tehtävä, hän sanoo. 

Monimuotoiset tilat palvelevat luontevasti tällaista opetustyyliä.  

– Ikinä ei tarvitse kääntää selkäänsä oppilaalle. Tänne muodostuu hauskoja pikkuryhmiä, joissa opiskellaan päät yhdessä. Tilan akustiikka on sellainen, että ääntä ei tarvitse paljon käyttää, siinä on itsellä vähän ollut opettelemista, Horila naurahtaa. 

Pädit kulkevat repussa 

Horila oli mukana päättämässä siitä, että kolmosille ei otettu varsinaisia oppikirjoja käyttöön, vaan määräraha käytettiin iPadien hankkimiseen. Jokaisella oppilaalla on käytössään iPad, joka kulkee kotiin asti. Horilan mielestä henkilökohtainen laite on välttämättömyys, jotta homma toimii. Laitteet ovat pysyneet ehjinä, ja vain yksi niistä on jouduttu korjaamaan.  

– Meille tarjoutui mahdollisuus tehdä toisin, koska vanhoja kirjoja ei saanut ottaa käyttöön sisäilmaongelman vuoksi. Päätimme, että nyt tai ei koskaan. Meillä on myös Chromebookit käytössä, mutta vain puolelle oppilaista kerrallaan, hän kertoo.  

Hän korostaa, että laite on vain väline ja paljon kirjoitetaan esimerkiksi käsin vihkoihin. Kivenkovasta läksyt huomiseksi -ajatuksesta on luovuttu senkin takia, että joskus oppilailla voi olla ongelmia yhteyksissä. 

– Laitteiden käyttö on lisännyt oppilaiden välistä yhteistyötä. Kun joku osaa jotain, hän kivasti auttaa myös toisia. On myös hyvä, että näen omalta laitteeltani heti, jos joku ei edisty ja voin mennä auttamaan, eikä tarvitse tarkkailla olkapään takaa.  

– Hyödynnämme myös ilmiöoppimista tietyissä aineissa. Teema helpottaa asioiden nivomista yhteen. Esimerkiksi sirkusteemassa liikuttiin teeman mukaan, laulettiin sirkuslauluja, kirjoitettiin, maalattiin ja askarreltiin aiheesta. Vierailimme Sorin sirkuksessa ja järjestimme oman sirkuksen, Horila antaa esimerkin.  

Voitettuja pelkoja 

Uudistukseen liittyi paljon pieniä ja isompia pelkoja. Horilan pelkona tilojen kannalta oli muun muassa se, että pöydät ja tuolit eivät tulisi riittämään.  

– No, yleensä ne loistavat tyhjyyttään. Jos oppilaat saavat itse päättää missä tekevät, he ovat yleensä ikkunalaudalla, hän nauraa.  

Ison ryhmän rauhattomuus ei ole ollut ongelma. Esimerkiksi jos oppilaalla on tarve liikkua tunnilla, siihen ei kiinnitetä erityistä huomiota ja hän voi liikkua vaikka pomppupallon päällä. Äänitaso on pysynyt sopivana, ja täydellinen hiljaisuus ei ole edes tavoitteena. 

– Kaikista eniten minua huoletti tiiviin yhteistyön tekeminen toisen opettajan kanssa. Että en saisikaan tehdä enää omalla tavallani, Horila myöntää. 

Nyt kun uusissa tiloissa on työskennelty kaksi lukukautta, ovat Horilan ajatukset tiimityöstä kääntyneet täysin päälaelleen. Hän käänsi takkinsa asiassa hyvin nopeasti sen jälkeen, kun tiimityön parit olivat selvinneet. Se, mitä hän eniten pelkäsi, on nyt asia, jota hän ei vaihtaisi mistään hinnasta pois. Keskusteluun tulee mukaan myös kolmosten laaja-alainen erityisopettaja Sari Lindholm, joka on myös oivaltanut tiimityön hienouden.  

– Työt suunnitellaan ja tehdään yhdessä. Siinä jaetaan niin jaksamista kuin palautettakin, he sanovat. 

– Tässä on ollut paljon työtä, mutta nyt tiedän paremmin kuin koskaan, miten haluan asiat tehdä. Minulla on myös tunne, että vanhemmatkin tietävät mitä teen ja oppilaiden fiilis kantautuu koteihin, Horila sanoo.  

– Siitä tulee hyvä mieli, kun huomaa, että on tehty eri tavalla ja syntyy oivaltamisen hetkiä. Tai eräänäkin aamuna, kun yksi lapsista, jolla oli huono päivä, istui sylissäni keinutuolissa ja toiset esittivät samalla esitystään ja järjestivät aiheesta pädeillä visan. Siinä meinasi jo vähän itku tulla silmään.  

Reetta Horilan lempipaikka on keinutuoli. Oppilaat puolestaan viihtyvät erilaisissa sopeissa, jotka voi rakentaa vaikka modernin kodan osista. Myös ikkunalaudat ovat suosittuja työskentelypaikkoja.