Nummella sisäistetään uutta toimintatapaa

Uusi oppimisympäristö ruokkii eläväistä yhteisöä monella positiivisella tavalla, mutta se vaatii oppilailta myös uudenlaista vastuunottokykyä.   Minkälaista on opiskelu Nummen yhtenäiskoulussa? Kysymykseen on luultavasti yhtä monta vastausta kuin on opettajia ja oppilaitakin. Yhtenäiskouluissa ovat omat haasteensa, oli sitten kyse avoimesta tai perinteisestä oppimisympäristöstä, sillä alakoulussa on erilaiset toimintatavat kuin yläkoulussa jo oppituntien rakenteenkin vuoksi.   Tänään Nummen…

Neljä päätä saa enemmän aikaan

Nummen koulun kakkosluokkien opettajat Susanna Aartolahti-Tikkanen, Sanna Turpeinen, Marianna Rytsölä ja Tiina Hahl-Kulmala ovat löytäneet yhteisopettajuuden hyödyt ja tiimissä tekemisen ilon.  Kun neljän ammattilaisen osaaminen ja vahvuudet laitetaan yhteen, syntyy enemmän kuin osiensa summa. Yhteisopettajuus antaa mahdollisuuden loistaa niillä osaamisalueilla, joissa opettaja kokee olevansa vahvoilla. Myös erilaiset luonteenpiirteet rikastavat tiimiä – kun yksi linkoaa ideoita…

Kerhoista iloa, kavereita ja taitoja

Koulujen kerhojen tehtävänä on muun muassa tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lisätä lapsen osallisuutta. Kerhotoimintaa Hämeenlinnassa koordinoiva luokanopettaja Jari Heikkilä Ruununmyllyn koulusta korostaa myös kerhon sosiaalista merkitystä. Opettajakin oppii tuntemaan oppilaansa kerhoissa entistä paremmin.   – Tavoitteena on, että jokaisella hämeenlinnalaisella lapsella olisi yksi harrastus. En tiedä, miten se sitten toteutuu, mahdollisuuksia on kyllä tarjolla,…