Myötätunnon voima saa ihmeitä aikaan

Kaisa Vuorinen innostaa työyhteisöjä positiiviseen pedagogiikkaan. Hän kävi puhumassa hämeenlinnalaisten opettajien yhteissuunnittelupäivässä. Myötätunto ja kehuminen ovat voimavaroja, joita ei pidä turhaan pantata. Mistä positiivisen pedagogiikan ajatus on saanut alkunsa, Kaisa Vuorinen? – Minulle on ollut aina tärkeää heikomman puolella oleminen, aito välittäminen ja myötätunto toisia kohtaan. Kun valmistuin opettajaksi 2000-luvun puolella, mukana oli tosi vahvasti…

Kaksi plus kuusi ja sitten juoksuksi

Lasten Liikunnan Tuen aamu- ja iltapäiväkerhot limittyvät koulujen toimintaan ja tukevat myös oppimista. Kerhosta ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä toista koulupäivää, vaan oppiminen tapahtuu huomaamatta joidenkin leikkien ja pelien ohella.   Myllymäen koulun liikuntasalista kuuluu töminää ja hihkumista. Meneillään on Lasten Liikunnan Tuen iltapäiväkerhon toiminnallinen hetki. Käytävällä muutama oppilas tekee läksyjään – sekin käy päinsä.  Ohjaaja…

Makuja Miemalasta kokosi oppilaiden lempireseptit

Miemalan nelos-vitosten monialaisen oppimisen projektina syntyneelle Makuja Miemalasta -keittokirjalle on kova kysyntä. Kirjan myynti on kuitenkin sivuseikka, tärkeintä oli uuden oppiminen ja yhdessä tekeminen.   Eri luokkien välisiä yhteisprojekteja, joihin liittyy monia eri oppiaineita limittäin, on toteutettu Miemalan koulussa jo pitkään ennen uutta opetussuunnitelmaakin. Oppimisympäristö Miemalassa on perinteikkäässä kivirakennuksessa, mutta se ei toiminnallista avoimuutta estele.   Rakastamme…

Kielitietoinen opetus auttaa oppimaan

Kielitietoinen opetus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vaikeita käsitteitä avataan samalla kun opetetaan sisältöä. Tällainen opetustyyli auttaa kaikkia, mutta erityisesti siitä hyötyvät oppilaat, joille suomi on toinen kieli, sanoo kokenut S2-opettaja Nanna Sauri.   Äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvia oppilaita on tullut viime vuosina lisää kaikkiin kouluihin. Heille tarjottavan suomen kielen opetuksen virallinen termi on ”Suomi toisena…

”Täähän on ihan jees” – höntsäilyn kautta uusi harrastus

Kouluajan ulkopuolella on tarjolla monipuolista tekemistä, johon opettajan kannattaa kannustaa oppilaitaan esittelemällä liikuntalukkarin lajit ja toimipaikat tarkemmin. Liikkuva koulu mahdollistaa laajan kirjon uusia liikuntaharrastuksia ympäri kaupunkia. Liikuntakalenterissa on pyritty huomioimaan eri lajit mahdollisimman hyvin. Tarjolla on korista, zumbaa, lätkää, crossfittiä ja vaikka mitä. – Viestimme kouluihin on, että nyt kannattaa varata tähän hieman aikaa ja…

Kotien näkemykset esiin

Vanhempainyhdistys toimii linkkinä koulun ja vanhempien välillä, mutta sitä kautta viedään eteenpäin myös lausuntoja tulevista päätöksistä.  Yhdistysaktiivit Jenni Helenius ja Päivi Äyhönen ovat saaneet vanhemmilta vain satunnaista palautetta uudesta OPSista. Alueellisen Hämeenlinnan Seudun Vanhempainyhdistyksen (HSVY) varapuheenjohtajana toimivalla Jenni Heleniuksella ja puheenjohtaja Päivi Äyhösellä on pitkä kokemus niin koululaisten vanhempana kuin vanhempainyhdistyksen toimijoinakin. Kaikista kiinnostuneimpia vanhemmat…

”Tuli taas miljoona uutta ideaa!”

Näin lausahti eräs opettaja tullessaan luennolta yhteissuunnittelupäivässä Seminaarin koululla syyskuussa. Päivän aikana idealaari saa täydennystä sekä luennoilta että työpajoista. – Nyt ollaan juuri uuden OPSin ytimessä. Luento antoi ihania vinkkejä työhön ja vahvisti sitä ajattelua ja filosofiaa, jota olen toteuttanut työssäni jo aiemmin. Huomaa hyvä -lasit päässä on todella hyvä tapa toimia, allekirjoitan sen satasella…

Yhteisopettajuus inspiroi

Lyseon koulun lehtorit Pirjo Kainulainen ja Jouni Partanen jakavat töissä kaiken hyvässä ja pahassa: oppilaat, ideat, tilat ja työpaineet. – Työ ei tunnu niin raskaalta, kun sen jakaa toisen kanssa, Kainulainen sanoo.  Alun alkaen yhteisopettajuus ja siirtyminen Verkatehtaan kiinteistöön oli rehtorin ehdotus. Toki siitä olisi voinut kieltäytyäkin, mutta Kainulainen ja Partanen päättivät hypätä kylmään veteen. …

Selviytymistaito vailla vertaa

Saara Martikka ja Lea Kautto näkevät lukutaidon rapistumisen vaikutukset työssään yläkoulun äidinkielenopettajina. Pitkän tekstin lukeminen tuntuu joistain oppilaista erittäin hankalalta, ja toisinaan oppikirjan tekstien ymmärtämisessä on ongelmia.   Lukeminen laajentaa sanastoa, lisää ymmärrystä ja kehittää empatiataitoja. Luku- sekä kirjoitustaito toimivat tärkeänä selviytymiskeinona monimutkaisessa yhteiskunnassa. Kaurialan koulun äidinkielenopettajat Saara Martikka ja Lea Kautto ovat huomanneet yläkoulun oppilaiden…